[fsfe-fi] Yhteistyökampanja: Viikon VALO

Otto Kekäläinen otto at fsfe.org
Wed Jan 19 21:10:39 CET 2011


Terve FLUGin ja FUUGin hallitukset sekä kaikki heinäkuussa
VALO-yhteistyötapaamiseen osallistuneet henkilöt sekä muut
VALO-aktiivit!

Heinäkuun yhteistyötapaamisessa nousi esille, että olisi edelleen
tarvetta kampanjoida VALOn tunnettavuuden lisäämiseksi Suomessa ja että
eri tahot olisivat halukkaita tekemään yhteistyötä asiassa. Siinä
vaiheessa yksittäisestä kampanjasta ei kuitenkaan ollut yksimielisyyttä
vaan asia jätettiin odottamaan jonkun konkreettista aloitetta kampanjan
tekemisestä.

Nyt Linux-Aktivaattorin Petri Salmela ja Tapio Lehtonen ovat
käynnistäneet kampanjan Viikon VALO osoitteessa
http://www.viikonvalo.fi/

Toivoisin nyt FLUGin ja FUUGin hallitusten ja muiden VALO-yhteisöjen
osoittavan tälle tukensa tiedottamalla kampanjasta sekä omille
jäsenilleen että ulkoisesti esim. verkkosivujen kautta. (Jos haluaa
käyttää bannereita löytyy niitä sivulta
http://www.viikonvalo.fi/linkita).


Jos kampanjan ulkoasusta, rakenteesta tai vaikkapa tekstisisällöstä on
palautetta, kannattaa sitä lähettää Petri Salmelalle
(petri.salmela at linux-aktivaattori.fi). Hän on ollut erittäin
vastaanottavainen ainakin minun palautteelleni ja uskon että kampanjasta
saadaan sellainen, että jokainen VALO-ihminen Suomessa voi asettua sen
taakse.

Lisäksi haastan jokaisen FUUGin ja FLUGin hallituksen jäsenen
osallistumaan kampanjaan kirjoittamalla kukin yhden esittelyn
sellaisesta suosikkiohjelmastaan, joka on peruskäyttäjälle sopiva
graafinen ohjelma ja mielellään saatavissa myös Windows-versiona.

Lisätietoja projektiin osallistumisesta sivulla
http://www.viikonvalo.fi/vastaukset

Kiitos!


..ja lupaan, että lisää on yhteistyötä on tulossa tänä vuonna sekä
eduskuntavaalien, yhteentoimivuuslain, Finhackin, esiasennettujen
Linux-koneiden saatavuuden että monen muun asian tiimoilta!


-- 
Otto Kekäläinen                   []         otto at fsfe.org
Finnish Team Coordinator        [][][]  GPG/PGP 0xB7F7E4E1
Free Software Foundation Europe   ||      +358 44 566 2204
http://www.fsfe.org/                      finland at fsfe.org



More information about the FSFE-fi mailing list